March 15, 2019

Henkisen hyvinvoinnin alkeet

Henkisen hyvinvoinnin alkeet

Omahyväisyyden määritelmä vaihtelee tulkitsijan mukaan, eikä sitä pidä sekoittaa itsensä hemmotteluun ja oman henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon. Myös hemmottelun tarve vaihtelee yksilöittäin. Lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että oman ajan ottaminen silloin tällöin tekee jokaiselle hyvää.

Omaa aikaa voi olla vaikkapa muutaman minuutin hengitysharjoitus kesken työkiireiden, tai päivittäinen aamujooga oman suosikkiohjaajan vetämänä.

Itseensä ”sijoittamisen” määrä riippuu paljon myös elämäntilanteesta. Perheellisten saattaa olla vaikeampi löytää sopivia taukoja päivittäisen arjen pyörittämisestä, samoin pitkää työpäivää tekevien.

Jos löydät sopivan välin hektisestä päiväohjelmastasi, niin mihin sinun kannattaisi nämä minuutit tai tunnit käyttää? Mitä omaan hyvinvointiin panostaminen tarkoittaa? Lue muutama vinkki tästä artikkelista.

Mitä sinun ”täytyy” tehdä?

Nuku. Älä laita kelloa soimaan, vaan nouse vasta sitten, kun tunnet itsesi oikeasti levänneeksi. Hyvin nukuttu yö on hyvä sijoitus. Tätä ohjetta ei tietenkään kannata noudattaa, jos sinun pitää olla toimistolla jo aamutuimaan. Viikonloppuisin tilanne saattaa kuitenkin olla toinen.

Käy ulkoilemassa. Kävele, pyöräile, hypi tasajalkaa. Kevyt happihyppely auringonpaisteessa virkistää kehoa ja mieltä.

Tee jotakin käytännöllistä. Se on tylsää, mutta monet tuntevat syyllisyyttä siitä, että ottavat aikaa itselleen. Tiskattuasi tai pyykättyäsi syyllisyyden rippeet katoavat pesuveden mukana  viemäriin ja saat omasta ajastasi paljon enemmän irti. Jos mahdollista, tämä ikävä osuus kannattaa hoitaa pois alta ensimmäisenä.

Sitten onkin aika siirtyä tekemään jotain mielihyvää tuottavaa. Kokeile vaikkapa jotain seuraavista:

  • Katso jokin IMDB:n Top 100 -elokuvista
  • Röhnötä sohvalla ja katso suosikkisarjasi kaikki kaudet yhteen putkeen
  • Kokkaa lempiruokaasi
  • Maalaa tai piirrä
  • Etsi YouTubesta jokin jumppavideo ja tee perässä

Nykytekniikka mahdollistaa erilaisten sovellusten käytön oman mielihyvän maksimointiin. IMDB:ssä voit arvostella katsomasi elokuvat, ja sovellus alkaa myös ehdottamaan sinulle elokuvia arvostelujasi analysoimalla.

Hengitysharjoitusten väitetään olevan hyväksi, ja onhan hapensaanti muutenkin tärkeää.

Netistä löytyy myös paljon erilaisia reseptejä, joita hyödyntämällä loihdit toinen toistaan maukkaampia aterioita.

Seuraavista asioista tai esineistä voi olla iloa oman ajan hyödyn maksimoinnissa:

  • Putkirulla (foam roller)
  • kasvonaamio
  • oloasu
  • tohvelit
  • hyvä TV
  • äänentoistolaitteet
  • pelikonsoli (jos pidät pelaamisesta)
  • tabletti elokuvien katsomista varten

Sano ei.

Tämän tekstin alkuosassa käsiteltiin kaikkea mitä voisit tehdä. Oman hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin tärkeää osata sanoa myös ”ei”, kun siltä tuntuu. Ehdit kahvittelemaan ystäviesi ja tuttaviesi kanssa myöhemminkin, ja jos joku loukkaantuu verisesti siitä ettet juuri nyt halua viettää aikaa hänen kanssaan, kannattaa miettiä kyseisen henkilön motiiveja ylipäänsä.

Jos sopivan itseensä keskittymisen päivän löytäminen tuottaa kalenterintäytöllisiä ongelmia, niin ehkäpä sinun täytyy opetella sanomaan ”ei” useammin?

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora

Hyvä Vivusjouston asiakas!

4finance Oy ei tarjoa enää lainapalveluita Suomessa.

Huomioithan myös, että asiakaspalvelumme on sulkeutunut, emmekä pysty vastaamaan sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin.

Lainan hakeminen:

Uusi laina: Voit hakea lainaa yhteistyökumppanimme Sortterin palvelussa, johon pääset suoraan alla olevasta linkistä

Siirry Sortterille