Lähiloma – helppoa ja halpaa?

Lähiloma – helppoa ja halpaa?

Niin sanotut lähilomat ovat lisänneet suosiotaan viime vuosina. Sen sanotaan saaneen alkunsa viimeisimmän finanssikriisin jälkimainingeissa, kun ihmisillä ei ollut varaa lähteä oikealle lomalle ulkomaille. Lähilomat ovat kuitenkin pitäneet pintansa näihin päiviin asti, ja itse asiassa jopa kasvattaneet suosiotaan.

Välimeren rantaloman sijaan ihmiset saattavat lähteä viikoksi tai pariksi esimerkiksi Yyterin hiekkaparatiisiin.

Lähiloman ei tarvitse olla vain rantaloma kotimaassa – se voi olla mitä vain itse haluat!

Miksi pysyä kotona?

Lähiloman ideana on päästä lomatunnelmaan ilman, että kukkaro kevenee liikaa. Se on mukava tapa lomailla lähtemättä kovin kauas.

Ehkä arkirutiinit ja lähinaapurustokin tuntuvat vähemmän vastenmielisiltä, jos saat säädettyä mielesi lomamoodiin. Lähikaupan pakastealtaastakin saattaa löytyä huikeita makuelämyksiä, jos asennoidut oikein.

Mitä lähilomalla tehdään?

Kotona tai kotimaassa voi lomailla monin eri tavoin. Voit majoittua vaikkapa hotelliin tai kylpylään, jos haluat hemmotella itseäsi. Voit myös majoittua omaan kotiisi, sammuttaa puhelimen ja sytyttää grillin ja kuvitella olevasi kesämökillä.

Jotkut sanovat, että on tärkeää suunnitella etukäteen mitä aikoo lomalla tehdä, jottei koko loma ole vain sitä samaa, mitä teet normaalina viikonloppunakin. Jos tavalliset viikonloppurutiinit kuitenkin ovat se asia, josta sinä saat energiaa ja jotka auttavat sinua rentoutumaan, niin siinä tapauksessa niiden toistaminen lähiloman aikana ei välttämättä ole huono asia. Seuraavassa muutama vaihtoinen tapa viettää lähilomaa:

  • Luksusloma viiden tähden hotellissa kotikaupungissasi tai jopa hieman kauempana, mutta kuitenkin kotimaassa. Päivät voit viettää kuten itse parhaaksi koet: uimarannalla, ostoskeskuksissa, museokierroksilla tai muita nähtävyyksiä ihastelemassa. Vaihtoehtoja on monia.

  • Kesämökkiloma kotona. Leiki, että olet kesämökillä. Laita stereoista soimaan hyttysparven ininää, sammuta puhelimesi ja tietokoneesi, koska verkkoyhteydet ovat olemattomat metsän keskellä. Nilkuta kävellessäsi, koska mökillä kuitenkin vääntäisit nilkkasi kivikoissa tallustellessasi. Ruuaksi tietenkin mustaksi paistettua makkaraa ja leipää huoneenlämpöisen voin kera (maakellari ei oikein eristä lämpöä enää).

  • Turistimatkalle kotikaupunkiin. Tutustu kotikaupunkiisi kuin et olisi koskaan käynytkään siellä. Tämä saattaa olla aavistuksen haastavampaa pienemmissä kylissä, joista löytyy R-kioskin lisäksi vain se ainoa lähikauppa ja ehkä apteekki tai postin toimipiste. Aina voi silti käyttää mielikuvitusta, jolloin se paikallinen kuppilakin muuttuu muinaisaikojen merirosvojen kantapaikaksi. Älä unohda kameraa, jotta voit ikuistaa seikkailusi jälkipolville!

Mitä Suomessa voi tehdä?

Kotimaan matkailijankin vaihtoehdot ovat lähes rajattomat. Suomesta löytyy pitkiä hiekkarantoja, kaupunkilomakohteita ja luksushotelleja niitä haluaville. Ohessa muutama vaihtoehto

Clarion Hotel Helsinki

Jätkäsaaren rannasta löytyvä, upeat näköalat tarjoava hotelli, josta löytyy mm. kattouima-allas. Ravintoloita ja muita palveluita löytyy pilvin pimein lyhyen kävelymatkan päästä ydinkeskustasta. Sopii hotellilomasta haaveileville.

Yyterin hiekkarannat

Yyterin hiekkarannat

Porista löytyy Yyterin hiekkaranta, joka on yksi Suomen ja pohjoismaiden pisimmistä. Rantalomailijoille löytyy kaikkea dyyneillä vaeltelusta golfiin ja ratsastukseen.

Kesämökki Järvi-Suomesta

Kesämökki Järvi-Suomesta

Maantieteellisesti ei kovin tarkkaan määritellylle alueelle on tunnusomaista korkea järvipitoisuus. Eri välityspalvelut vuokraavat alueelta mökkejä järven rannalta, joten jos toivot lomaltasi rauhaa ja hiljaisuutta veden äärellä, saattaa tämä olla hyvä vaihtoehto.

Oliko siinä kaikki?

Jos kaupunkiloma kiehtoo, etkä satu asumaan yhdessä Suomen suurista kaupungeista, niin Helsingistä löytyy tekemistä ja näkemistä moneen makuun. Hintataso saattaa olla hieman korkeampi kuin monissa muissa kaupungeissa, mutta ei niin se on muissakin suurkaupungeissa kautta maailman.

Suomessa on paljon muutakin tekemistä, vain omat mieltymyksesi ovat rajana. Jos mikään edellä ehdotetuista ei sytytä, niin voit tehdä juuri sitä, mikä luo sinulle lomatunnelman.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora

Hyvä Vivusjouston asiakas!

4finance Oy ei tarjoa enää lainapalveluita Suomessa.

Huomioithan myös, että asiakaspalvelumme on sulkeutunut, emmekä pysty vastaamaan sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin.

Lainan hakeminen:

Uusi laina: Voit hakea lainaa yhteistyökumppanimme Sortterin palvelussa, johon pääset suoraan alla olevasta linkistä

Siirry Sortterille