March 26, 2019

Lainaa tekstiviestillä – vieläkö SMS-lainassa henki pihisee?

Lainaa tekstiviestillä – vieläkö SMS-lainassa henki pihisee?

”Lainaa tekstiviestillä!”

”SMS-laina hetkessä!”

”Tekstiviestilaina milloin ja missä tahansa!”

Kuulostaako tutulta? Moni muistaa tämänkaltaiset mainostekstit tienvarsimainonnasta, joskin jo suhteellisen kaukaa vuosien takaa. Kun asiaa tarkemmin pohtii, tulee itse asiassa huomanneeksi, että tekstiviestilaina taitaakin olla jo menneen talven lumia.

Maailma muuttuu, ja myös lainanotto on jatkuvasti muuttanut muotoaan vuosien saatossa ja teknologian kehittyessä.

Uudella vuosituhannella erilaiset lyhytaikaiset kuluttajaluotot ovat yleistyneet. Suosittuja pikalainoja on ollut Suomessa saatavilla vuodesta 2005 alkaen. Vakuudettomien ja nopeasti myönnettävien pienten rahalainojen ja luottojen nostaminen käy tätä nykyä kätevästi verkossa.


Tekstiviestilaina kukoisti kännyköiden rinnalla

Matkapuhelimien määrä on ollut Suomessa huimaava jo vuosikaudet. Tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 2007, siis vain pari vuotta pikalainojen ilmestymisen jälkeen, suomalaiset omistivat peräti neljä miljoonaa matkapuhelinta väkiluvun ollessa noin 5,3 miljoonaa.

Internet ei kuitenkaan ole aina kulkenut taskussa mukana niin kuin tänä päivänä. Jos pikalainaa halusi nostaa verkossa ennen älypuhelimien ja mobiilisovellusten nousua, se oli mahdollista vain tietokoneen ja internet-yhteyden avulla, eli useimmiten kotona, työpaikalla tai vaikka paikallisessa kirjastossa.

Pikalaina ei silloin aina ollut nimensä veroinen, pitihän sen nostamisen käydä pikaisesti. Tähän tarpeeseen vastatakseen useat toimijat keksivät tarjota lainaa tekstiviestillä. SMS-laina oli tietenkin pikalaina siinä missä muutkin, se vain erottui edukseen sillä, että sen nostaminen oli mahdollista ilman verkkoyhteyttä – tarvittiin vain yksi tekstiviesti. Uusi asiakas tosin ei voinut ryhtyä suoraan hakemaan lainaa tekstiviestillä, vaan aivan ensimmäiseksi piti täyttää lainahakemus ja saada käyttöön tililuotto. Tämä vaati useimmissa tapauksissa sähköisen lomakkeen täyttämistä verkkopalvelussa. Myönteisen lainapäätöksen jälkeen lainan nostaminen eteni ripeästi ilman verkkoyhteyttä tekstiviestin ja henkilökohtaisen PIN-koodin avulla. SMS-laina toimi ja rahat olivat tilillä tuossa tuokiossa, joskus jopa minuuteissa.


SMS-laina elää myös digiaikakaudella

Ei liene yllätys, että tekstiviestilaina on nykyteknologian kiivaan kehityksen myötä jo käytännössä kuollut ja kuopattu. Vaikka kysyntä onkin romahtanut, lainaa tekstiviestillä on silti yhä tänäkin päivänä saatavilla. Onhan digitalisaation aikakaudellakin vielä ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät hallitse älypuhelimen käyttöä.

Toiset eivät edes halua älypuhelinta verkkoyhteyksineen taskuunsa kuumottamaan. Moni on päättänyt palata kehityksessä askeleen taaksepäin ja hankkinut käyttöönsä vanhanaikaisen ”tyhmän” puhelimen, jonka toiminnot eivät vie liikaa huomiota arjessa. Tällöin tekstiviestilaina voi pitää pintansa mainiona luoton nostamisen keinona.

Tekstiviestilainaa pitävät hengissä muutkin tekijät, kuten vanhoissa tavoissa pitäytyminen ja ihmisten asenteet. Pienilukuinen käyttäjäkunta pitää tekstiviestipalvelua tuttuna ja turvallisena ja saattaa lisäksi kokea, että tekstiviesti on luotettavampi kuin internet-yhteyden vaativa lainannosto verkkosivulla tai mobiilisovelluksessa.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora

Hyvä Vivusjouston asiakas!

4finance Oy ei tarjoa enää lainapalveluita Suomessa.

Huomioithan myös, että asiakaspalvelumme on sulkeutunut, emmekä pysty vastaamaan sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin.

Lainan hakeminen:

Uusi laina: Voit hakea lainaa yhteistyökumppanimme Sortterin palvelussa, johon pääset suoraan alla olevasta linkistä

Siirry Sortterille