January 15, 2019

Viisi vinkkiä parempaan talouden hallintaan

Viisi vinkkiä parempaan talouden hallintaan

Useimmat meistä haluaisivat pitää raha-asiansa hyvällä tolalla. Toisinaan eteen voi kuitenkin tulla hetkiä, jolloin kaikkien menojen ja tulojen seuraaminen on hyvinkin haastavaa.
Tätä tuskaa helpottaaksemme olemme kasanneet viiden vinkin listan kohti kukkarontäytöllisesti parempaa huomista. Nämä omaksuttuasi olet jo hyvää vauhtia matkalla kohti talousgurun titteliä.

1: Listaa säännölliset tulosi ja menosi

Ensimmäisen askel kohti järjestelmällisempää taloudenpitoa on säännöllisten tulojen ja menojen listaaminen. Tulot voivat olla vaikkapa palkkatuloja tai valtion tukia. Menoihin kannattaa listata ainakin vuokra, erilaisten palvelujen kuukausimaksut ja sähkö-/vesimaksut.
Tärkeimmät tulo- ja menoeräsi listattuasi voit vähentää menot tuloista ja saat suuntaa antavan arvion siitä, kuinka paljon rahaa ruokaan ja muuhun elämiseen jää ns. kiinteiden kulujen jälkeen.

2: Suunnittele ruokaostoksesi huolella

Vuokran ja muiden elämiseen liittyvien kulujen lisäksi ihmisen pitää myös syödä, muutoin voi käydä ohraisesti. Jos ostat mitä haluat aina kun huvittaa, saattaa ruokaan kulua yllättävän paljon rahaa. Säästölinjalla oleminen edellyttää usein myös ruokaan kuluvan rahamäärän hallintaa ja tarkkailua.
Se, kuinka paljon ruokakustannuksista voi säästää riippuu paljon ruokailutottumuksistasi. Esimerkiksi ravintoloissa syöminen käy varmasti kukkaron päälle, jos sitä harrastaa toistuvasti. Jos ostat jo aletuotteita tai kauppojen omia ns. halpamerkkejä, saattaa ruuasta säästäminen olla huomattavasti hankalampaa.
Mikäli aiot testata säästökuuria, on hyvä pitää mielessä, että ruuasta mahdollisesti säästetyt eurot on tarkoitettu nimenomaan säästettäväksi. Jos sijoitat kaikki säästämäsi eurot hulppeaan ravintolaillalliseen heti testijakson päätyttyä, ei koko budjetointiprosessista välttämättä ollut mitään pitkän tähtäimen hyötyä.

3: Jäljelle jäävät rahat ja niiden käyttäminen

Pakollisten maksujen ja ruokakulujen jälkeen jäljelle jäävän summan voisit periaatteessa käyttää mihin haluat, vaikkapa videopeleihin tai uusiin kenkiin. Kaikkea ei kuitenkaan kannata haaskata, vaikka mieli tekisikin.
Yritä hillitä mielitekojasi, jos mahdollista. Osta vain sitä, mitä oikeasti tarvitset. Jos oikeasti haluat säästää, sinun kannattaa harkita vaikkapa säästötilin avaamista. Säästötili tarkoittaisi säännöllistä, kuukausittaista kuluerää, joten sen voi halutessaan sisällyttää myös ykköskohdan pakollisiin menoihin, jotta saa todellisen kuvan oikeasti käytettävissä olevista ”ylimääräisistä” varoista.
Säästötilille ei välttämättä kannata siirtää kaikkea ylimääräistä, koska niissä on usein nostorajoitteita, jotka saattavat hankaloittaa nopeaa reagointia vaativien ongelmien hoitamista. Pienistä puroista syntyy kuitenkin iso virta, joten säästöön pistettävien summien ei tarvitse aina olla suuria, jos sinulla on pitkän aikavälin säästösuunnitelma.

4: Sopeuta ja optimoi

Saatuasi yleiskuvan tuloistasi ja menoistasi on aika mennä yksityiskohtiin. Joitakin menoja ei pysty välttämään ilman, että elämänlaatu kärsisi huomattavasti. Esimerkiksi vuokran maksamatta jättäminen johtaa suurella todennäköisyydellä asunnottomuuteen, mikä on varsinkin talvisin melko huono vaihtoehto.
Jos omat tai ruokakuntasi tulot ovat pienet, kannattaa selvittää oletteko oikeutettuja KELA:n yleiseen asumistukeen.
Sähkö- ja vesilaskuista ei pääse eroon, mutta niiden suuruuteen voi vaikuttaa jossakin määrin omaa kulutusta säätelemällä.
Monista muistakin palveluista voi usein nipistää jonkin verran tilanteen niin vaatiessa.
– TV: maksatko kanavapaketeista, mutta katsot vain suoratoisto-ohjelmia? Irtisano TV-pakettisi ja maksa vain siitä mitä katsot. Vaihda sellaiseen ohjelmatoimittajaan, jonka kanavapaketin voit räätälöidä parhaiten omia katselutottumuksiasi vastaaviksi.
– Puhelin: kilpailuta liittymäsi! Operaattoreiden kesken saattaa olla paljonkin eroja siinä, mitä juuri sinun käyttötarkoituksiisi sopivasta liittymäpaketista veloitetaan.
– Suoratoistopalvelut: irtisano ne palvelut, joita et oikeasti käytä tai hankit aikoinaan vain jotakin tiettyä ohjelmaa katsoaksesi.
– Liikuntakeskusten jäsenmaksut: käytätkö oikeasti kaikkia niitä palveluja, joista maksat? Jos käyt vain muutaman kerran viikossa kuntosalilla, mutta pakettiisi sisältyy myös ryhmäliikuntatunteja ja muuta mukavaa, on aika neuvotella sopimuksen sisällöstä uudestaan.
Sinulla saattaa olla paljon muitakin kuluja, joita tässä ei ole listattu. Käy ne läpi yksitellen ja yritä hankkiutua tarpeettomista menoeristä eroon.

5: Viisas pääsee vähemmällä.

Kuulostaako kaikki edellä mainittu liian työläältä? Ei hätää, sillä nykyään on saatavilla kaikenlaisia sovelluksia, joko puhelimeen tai pöytäkoneelle, jotka helpottavat henkilökohtaisen budjetin tekemistä. Testaa vaikkapa jotain seuraavista:
– Pivo
– Penno
– YNAB (englanninkielinen)

Onnea ja menestystä paremman taloudenhallinnan saralla!

Ps. tarvitsetko lisää apua? Siinä tapauksessa voit testata budjettityökaluamme. Lisää puuttuvat tiedot ja saat kohtalaisen hyvän yleiskuvan mahdollisista säästökohteista ja taloudellisesta tilanteestasi ylipäänsä.

¿Quieres tu primer préstamo ya?

Consigue tus primeros 300€ sin intereses ni comisiones, y devuélvelos en 30 días

Solicita tu crédito ahora

Hyvä Vivusjouston asiakas!

4finance Oy ei tarjoa enää lainapalveluita Suomessa.

Huomioithan myös, että asiakaspalvelumme on sulkeutunut, emmekä pysty vastaamaan sähköpostitse lähetettyihin kysymyksiin.

Lainan hakeminen:

Uusi laina: Voit hakea lainaa yhteistyökumppanimme Sortterin palvelussa, johon pääset suoraan alla olevasta linkistä

Siirry Sortterille